29.1.2015

DIY-loppukiri

Enää ei ole kovinkaan paljon askarteluja tehtävänä. Suurin osa niistä on joko sellaisia, jotka olen todennut turhiksi (joita teen vain jos on ylimääräistä aikaa) tai jotka olen delegoinut sulhaselle (ja jotka varmaan sen takia jäävät tekemättä). Tehtyä pitäisi saada enää oikeastaan ohjelma-menu-bingolappusten ympärille tulevat pitsivyöt nimikyltteineen ja ne ovat nyt siinä vaiheessa, että olen ommellut (sulhasen laskujen mukaan) 87 pitsirinkulaa ja kirjoituttanut ensin kaasollani ja sitten sulhasellani nimikyltteihin vieraittemme nimet. Täytyy siis vain liimata nimikyltit rinkuloihin ja tulostaa menu-ohjelma-bingolaput.
Sain valmiiksi photobooth-rekvisiittani, jota en sitten lopulta ihan kauheasti tehnyt, kun ensin tulin ostaneeksi Tallinnan reissultani kolme karnevaalinaamiota ja sitten muutaman naamion lisää Light in the Box:sta, kun toimituksen sai tarjouksen vuoksi ilmaiseksi. Sitten vielä voitin lahjakortin Ninkan nettipuotiin ja hankin sieltä kaksi pakettia photobooth-rekvisiittaa. Käytin askartelemieni rekvisiittojen materiaalina pahvin sijaan jotain vaahtomuovin tapaista ja sain aikaan seuraavaa:


Lisäksi kaivoin varastoistani siellä lojuvat naamiaisrekvisiitat:
Sain myös tuunattua kaverini askartelemat pahvikirjaimet metallinhohtoisiksi valokirjaimiksi. Tällaiset ne siis olivat:
Maalasin kirjaimet kuparisiksi tallinnalaisesta askartelukaupasta hankkimallani Molotow Urban Fine-Art Special Series Effect Copper -spraymaalilla, joka oli paljon parempi kuin tavalliset lähirautakaupasta ostamani. Purkki kuitenkin loppui maalatessani viimeisen kirjaimen selkäpuolta. Kokeilin siihen jostain lähikaupasta hankkimaani Maston kupari-spraymaalia, mutta väri oli ihan erilainen ja maali oli paljon sotkuisempaa (en kelpuuttanut sitä edes kirjaimen selkäpuolelle). Jouduin siis googlettamaan, josko Molotowin kuparimaalia löytyisi jostain, mistä saisin sitä kätevästi ostettua. Löysin onneksi erään pikkuputiikin Helsingissä (Geezers), joka myy kyseisen merkin tuotteita. Lähdin sinne heti samana päivänä ostoksille ja pääsin viimeistelemään maalaukseni.

Maalin kuivuttua aloin sovitella LED-valoja kirjaimiin. Teippasin häiritsevästi roikkuvat johdot kirjainten takapuolelle. Alunperin meinasin askarrella kirjaimille jonkun alustan, mutta nyt en raaskisi. Ne näyttävät hyviltä juuri tuollaisina. Sulhanen ehdotti, että varmistaisin kirjainten pystyssä pysymisen juhlapaikalla sinitarralla. Se voisi olla ihan kelvollinen ajatus, sillä kirjaimet ovat jo sellaisinaan melko tukevia.
Pyydän valokuvaajaamme ottamaan kirjaimista kunnon kuvan sitten juhlapaikalla, sillä niiden hienous ei ihan välity kännykkäkuvistani. Kuparimaali ei ainakaan ole kuvissa ihan edukseen, sillä se on todella kivan sävyistä ja kimaltelee hienosti.

24.1.2015

Polttarihuijaus

Me hieman huijasimme toisimme eilen sulhasen kanssa. Sulhanen koitti uskotella, että minulla olisi polttarit ja minä taas annoin ristiriitaisia viestejä siitä, onko sulhasella tänään polttarit vai ei. Minun taktiikkani toimi paremmin, tosin siitä saa kiittää myös sitä, että sulhasen laskujen mukaan hänen polttarinsa eivät voi olla muuta kuin tänään. Tulevina viikonloppuina on mm. minun polttarini, työreissuni ja siskoni syntymäpäivä. Koska meillä on koira, olemme toivoneet, että polttarimme eivät menisi päällekkäin. Lisäksi koska sulhasen bestman on työkaverini, lähtee myös hän työreissulle kanssani. Sulhanen ei kuitenkaan tiedä, että hänen polttarinsa on järjestetty päällekkäin siskoni kolmikymppisten kanssa. Siksi hän on nyt ollut sanojensa mukaan 99% varma siitä, että hänen polttarinsa olisivat tänään.

Kerroin aiemmin viikolla bestmanille sulhasen arvailuista ja hän sitten innostui hieman huijaamaan sulhasta. Hänellä on vielä juhlapuku tai ainakin jotain siihen liittyvää hankkimatta. Hän soitti siis sulhaselle tänään aamulla ja pyysi kanssaan vaatekaupoille ja saunomaan. Sulhanen oli tietysti entistä varmempi siitä, että hänen polttarinsa olisivat tänään. Sulhanen mietti, mitä pakkaisi mukaan ja pohti, ottaisiko jotain bilevaatteita. Hieman jopa säälittää pieni sulhasreppana, sillä bestmanillä ei tosiaan kertomansa mukaan ole suunnitteilla tälle päivälle kuin juhlavaatekaupoilla käymistä ja saunomista putkiremontissa olevan kerrostalonsa yleisessä saunassa. Sulhasparka lähti reissuun niin varmana luuloistaan ja innoissaan. Toisaalta emme periaatteessa huijanneet sulhasta, hän vain teki vääriä päätelmiä. Toivottavasti sulhasella on hauskaa shoppailemassa ja saunomassa!

P.S. Minun polttarini ovat myös kohta! Apua! Saankohan mitään lappua etukäteen esim. mukaan otettavista tavaroista?

22.1.2015

Pöytäkoristeet

Meinasin kertoa tässä tekstissäni muista askarteluistani, mutta sulhaseni kysyi heti blogin avattuani, olinko jo kirjoittanut pöytänumeroista ja mitä niistä oli blogissa kommentoitu. Lupasin siis kirjoittaa niistä nyt yhdessä muiden pöytäkoristehankintojemme ja -askartelujemme kanssa.

Tässä siis pöytänumeromme, joita varten sulhanen kävi jouluna isänsä kanssa kaatamassa vanhempiensa pihalta pienen koivun, joihin sulhasen kanssa porasimme välipäivinä koloja tuikuille ja johon sain vihdoin koivupölkkyjen siistimisen jälkeen kiinnitettyä Sinellistä ostamani ja kuparisiksi värjäämäni numerot:

Pöytänumeroita on yhdeksän ja morsiusparin pöytään menee kymmenes pölkky, johon on kiinnitetty sydän. Ne ovat mielestäni ihania, mutta hyvin todennäköisesti myymme ne jollekin toiselle hääparille häittemme jälkeen. Ehkä tuon sydäntuikun voisin säilyttää.

Pöytänumeropölkyt tulevat juhlapöytiin näiden sylinterimaljakoiden kanssa:


Teimme siis valmiiksi jo kaikki 21 sylinterimaljakkoa kivineen ja peikonpähkinöineen, sillä niiden väsääminen juhlapaikalla pohjalle laitettavien verkkojen ja siihen rautalangalla kiinnitettävien peikonpähkinän oksien kanssa olisi turhan hermoja raastavaa ja aikaa vievää. Lisäksi näytän aina sellaisen näpertelyn jälkeen siltä kuin viiltelisin itseäni, joten on parempi, etten tee sitä häitä edeltävänä päivänä. Maljakkoihin lisätään juhlapaikalla vesi, kelluvat tuikkualustat ja tuikut. Lisäksi pöytiin tulee Ikean Blomster-kynttilänjalkoja (yht. 24 kpl).

Kävimme myös ostamassa "pöytäliinat" eli Ikean Knoppa-lakanoita. Tarkoituksemme oli vuokrata pöytäliinat pitopalvelun kautta, mutta koska siivoamme juhlatilan vasta seuraavana päivänä ja pitopalvelu taas vie tavaransa pois jo juhlapäivänämme, olisimme joutuneet erikseen sopimaan pöytäliinojen luovutuksen (sen lisäksi että pitopalvelu tuo astiat ym. juhlapaikalle häitä edeltävänä päivänä). Pitopalvelu ehdottikin, että voisimme vuokrata liinat suoraan Jubileen kautta, mikä olisi ollut ihan hyvä vaihtoehto sekin, mutta liinojen hintojen konkretisoituessa (aiemmin pystyimme ohittamaan kyseisen kulun osana pitopalvelun yhteiskustannuksia) alkoi sulhanen vahvasti kallistua jo aiemmin ehdottamieni Knoppa-lakanoiden kannalle. Ne maksavat vain 1,50 euroa Jubileen vuokraliinojen maksaessa 6-7 euroa + puhdistuskulut (+15%), alv (+24%) ja pientoimituslisä (10€) tilauksen jäädessä alle 100 euroa, tosin tilauksemme tuskin jäisi alle sadan euron näillä hinnoilla ja tarvitsemallamme liinamäärällä. Tarvitsemme 22 pöytää ruokapöydiksemme ja 8 pöytää pitopalvelupöydiksi (pöydät n. 140x80, joista osa yhteen työnnettyjä), joten tarvitsemme 30 pöytäliinaa. Vuokrattuina Jubileestä näiden hinnaksi tulisi n. 275 euroa ja ostettuina Ikeasta n. 45 euroa. Lisäksi Ikean lakanat voi myydä eteenpäin hääkirppiksellä, jossa niillä tuntuu olevan melko hyvä kysyntä. Ikean lakanat eivät ole ihan yhtä laadukkaita kuin olettaisin Jubileen pöytäliinojen olevan, mutta hintaero on valtava. Ikean lakanat ovat hieman läpikuultavia eikä niitä ihan loputtomiin voi häissä kierrättää, sillä ne menevät varmasti nukkaisen näköisiksi. Uskon niiden toimivan kuitenkin hyvin pöydissämme, jotka ovat siistejä ja joille tulee kaitaliina ja muita koristeita. Sulhaseni halusi, että ostaisimme varmuuden vuoksi muutaman ylimääräisen lakanan (yhteensä siis 33 kpl). Lisäksi hankimme lautasliinoja, vaikka ymmärtääkseni ne olisivat kuuluneet pitopalvelupakettiimme, mutta ne eivät onneksi kauheasti maksa Ikeassa (2€/50kpl). Sulhanen sanoi haluavansa jonkun muun väriset liinat kuin valkoiset, joten ostimme kaitaliinoihimme sopivasti tummanruskeat. Kuvassa lakanat, kaitaliinat ja lautasliinat Ikean kassissa:

18.1.2015

Häiden ohjelma

En ole oikein perinteisen hääohjelman ystävä. Ei minua vieraana häiritse morsiuskimppujen ja sukkanauhojen heitot tai morsiamen ryöstöt, mutta omissa häissä ne eivät houkuta. Ensinnäkin morsiuskimppuni on pikemminkin lyömäase kuin hento kukkakimppunen. Eikä minun ollut tarkoitus edes hankkia sukkanauhaa, sillä en kokenut sillä olevan mitään lisäarvoa häiden kannalta, vaikka nyt tulinkin Ninkan lahjakortin voitettuani sitten hankkineeksi 60 euron sukkanauhan (se on vaan niin kaunis). Mutta en todellakaan anna kenenkään heitellä ihanaa ja kallista sukkanauhaani, enkä halua sulhasta hameeni alle vieraiden edessä. En erityisemmin haaveile morsiamen-/sulhasenryöstöstä, mutta olen päättänyt, että jos joku sellaisen yllätyksenä järjestää, koita leikkiä parhaani mukaan mukana (sillä kohtauksen järjestäminen ja kiukuttelu olisi vain kauheasti kiusallisempaa kaikkien kannalta kuin jonkin typerän haasteen toteuttaminen). En halua jalkojen polkaisuja hääkakkua leikatessa, sillä sellaisessa häviäminen kiukuttaisi minua niin suhteettoman paljon, vaikka se lapsellista onkin. Monet perinteiset hääleikit ovat mielestäni hieman tylsiä, vaikka mitään en suoranaisesti vihaa. Mitä meille sitten tulee tai voisi tulla...

Musiikki

Häissämme tulee soimaan musiikki lähes koko ajan. Ruokailun aikana taustalla soi Alice Aloof ja häävalssin sekä bilemusiikkia 3x45min edestä soittaa Hile. Lisäksi sulhasen kaveri on uhannut tuoda häihimme mukanaan dj-kamansa ja vastata loppuillan musiikista niiltä osin, kun bilebändimme ei ole soittamassa (jos tämä dj ei häissämme soita, tulee ei-live-musiikki Spotifysta tai kovalevyltä). Suurimmaksi osaksi iltaa ei tarvitsekaan muuta ohjelmaa keksiä ihmisten tanssiessa ja jutellessa.

Photobooth

Photoboothin haluaisin olevan vieraittemme käytettävissä koko illan, vaikka pelkäänkin humalaisten/huolimattomien sekoilua kuvauspisteellä. Varmaan pitäisi kuitenkin järjestää joku virallinen photobooth-kuvausajankohta, jolloin otetaan kuva vanhemmista sukulaisista, jotka eivät välttämättä kykene itse omatoimisesti itseään kuvauttamaan. Kuva olisi nimittäin kiva saada kaikista, kun aiomme kuitenkin toteuttaa vieraskirjamme näiden kuvien pohjalta. Viralliset potretit morsiusparista sukulaisten kanssa pitää myös ottaa ja ehkä otamme myös nämä muutamat hankalammat photobooth-kuvat silloin.
Tekemääni photobooth-ohjeistusta ("tulosta vain yksi kuva")

Hääbingo

Hääbingokin on sellainen ei-niin-jäykkä ja pitkin iltaa käynnissä oleva hääleikki. Pitäisi varmaan keksiä joku palkinto bingon voittajalle..? Ja pitäisi ylipäätään tehdä bingo. En ole aina täysin ihastunut kaikkien näkemieni bingojen sisältöihin. En esimerkiksi tykkää sellaisista kuin "morsiamen helmalle astutaan" tai "joku rikkoi lasin" -> en halua näitä häihini, vaikka eihän vahingoille mitään voi. En tahdo kuitenkaan rohkaista tällaisiin. Haluan pikemminkin jotain positiiviseen käytökseen kannustavaa, kuten "sormuksia ihastellaan" tai "kaaso ja bestman tanssivat". Muutama sellainen varmasti toteutuva voisi olla, kuten "häävalssi", ja jokunen satunnainen juttu, kuten "vessajono" tai "sulhanen kyynelehtii". Viimeisimpänä minua kauhistutti eräässä meille ehdotetussa bingoversiossa "Bestman nappaa sukkanauhan". Että miten se sitten tapahtuu, kun en meinannut sitä edes antaa heitettäväksi... ;)

Tutustumisleikki

Alun perin ajattelin tätä leikittävän siten, että bestman sanoo jonkun ryhmää kuvaavan käsitteen (morsiamen sukulaiset, sulhasen yli 10 vuotta tunteneet, kirkossa kyynelehtineet jne.) ja kyseinen porukka sitten nousisi ylös vilkuttamaan, mutta sitten mietin juhlapaikan olevan kenties liian ahdas ja joidenkin vieraiden liian huonosti liikkuvia sellaiseen. Mikä sitten meinasi sitä, että meidän täytyi sittenkin askarrella vieraillemme huiskutuskepit... Tämä leikki on varmaan näistä hääleikeistämme se perinteisin, mutta ainakin minusta vieraana olisi kiva hieman tietää jotain muistakin vieraista.
Huiskutuskepit, joiden teossa lähinnä auttelin kavereitani (muistaakseni 86 kpl)

Anoppi-visa eli kenkäleikki anoppien kesken

En erityisemmin halua kenkäleikkiä häihimme, sillä se on mielestäni hiukan ennalta arvattava. Kaverini häissä tätä leikittiin, enkä sanoisi sen olleen huono numero, mutta itse tuntisin oloni kiusaantuneeksi siinä "hehheh, kyllä se minä olen joka määrä kaapin paikan"-piinapenkissä. Toisaalta jos penkkiin istutettaisiinkin anopit ja he saisivat sanoa mielipiteensä siitä, kumpi morsiusparista määrää kaapin... Se olisi itsellekin hieman mielenkiintoisempaa, sillä en rehellisesti osaa sanoa kumpaa äitini ja anoppini vastaisivat. Tulisiko siinä enemmän sellaisia "äidin kulta"- vai "ei se meidän nahjus ainakaan"-vastauksia..? Anopit olisivat siis selkä selkää vasten, heille annettaisiin esim. sulhasen ja morsiamen kenkä tai vaikka photoboothista huuli- ja viiksi-kyltti, kaasot ja bestman voisivat keksiä kysymykset jne. Leikki tulisi äidilleni ja anopilleni yllätyksenä.

Haasteet/valokuvaushaasteet

Ajattelin että photoboothin viereen voisi laittaa haastepurkin, josta saisi halutessaan nostaa joko tavallisen haasteen tai valokuvaushaasteen. Haasteen tarkoitus olisi tuoda hauskuutta ja tapahtumia juhliin. Niihin voisi kuulua esim. "tanssita mummoa", "näytä parhaat tanssiliikkeesi" ja "esittäydy kahdelle ennestään tuntemattomalle vieraalle". Valokuvaushaasteen ajattelin alun perin olevan sellainen, että kehotetaan vieraita ottamaan valokuvia tietynlaisista tilanteista ("kuvaa kolme sukupolvea", "sulhanen tanssii") ja jakamaan ne sitten häiden jälkeen meidän kanssamme. Tähän sopisi tietysti todella hyvin myös kertakäyttökamerat, mutta meidän ei ole tarkoitus hankkia sellaisia (miksei muutama vanha digikamerakin kävisi "kertakäyttökamerasta"). Sulhanen oli kuitenkin sitä mieltä, että valokuvaushaaste tarkoittaisi sitä, että vieraiden pitäisi ottaa tietynlainen kuva photoboothissa, kuten "kuvaa itsesi kolmen tuntemattoman kanssa" ja "kuvaa kaunotar ja hirviö". Kuvat toteutettaisiin tietysti photobooth-rekvisiitan avulla. Pitäisi hieman miettiä haasteiden luonnetta, määrää ja sitä, saako onnistuneesta toteutuksesta palkintoa (voisihan siinä olla haastekupin vieressä karkkikuppi, josta saisi omatoimisesti ottaa palkinnon onnistuttuaan haasteessa). Haasteet ovat eräänlainen versio Ilma kuin morsian -blogissa esitellyistä salatehtävästä.

Valokuvakansiot

En itse mieltänyt tätä ohjelmanumeroksi, vaan ajattelin että teemme valokuvakansiot Linnanmäki-potreteistamme  ja lapsuuskuvistamme/tapaamisestamme/yhteiselämästämme (ettei äidin tarvitse itkeä slideshown perään) ja laitamme ne lahjapöydälle, jossa ihmiset sitten voivat niitä selailla. Ja tietysti toivoisin, että saamme samaan pinoon kansiot myös polttareistamme! Sulhasen mielestä kansiot pitäisi kuitenkin laittaa kiertämään pöytiin. En tiedä kuuluuko tähän hänen mielestään vielä jotkut juhlalliset seremoniat, kun laskemme kansiomme kiertämään...

Edellisen viikon palaverissämme sovimme juhliemme aikataulusta melko pätevän version, joka tuskin paljon muuttuu enää ennen hätä:
  • klo 15:00 vihkiminen (lyhyen kaavan mukaan, potretit toivottavasti ennen vihkimistä)
  • klo 16:30 kokoontuminen juhlapaikalle ja kättelyt/onnittelut
  • Pöytiin siirtyminen, jossa tervetulotoivotukset, ohjeet (photobooth/bingo) ja maljojen nostot
  • klo 17:00 ruokailu (alkuruuat, pääruuat)
  • klo 18:15 puheet (bestman)
  • klo 18:30 tutustumisleikki ja anoppivisa (kaasot)
  • klo 18:45 hääkakun leikkaus, jälkiruuat
  • klo 19:30 valokuvat juhlaväen kanssa
  • klo 20:00 häävalssi ja ensimmäinen 45 minuutin setti bilebändiltä
  • klo 20:45 mahdollinen bestmanin yllätysohjelma
  • klo 21:30 bilebändin toinen setti
  • klo 22:30 bilebändin kolmas setti
  • klo 23:30 DJ tai Spotify
  • klo 2:00 poistuminen juhlapaikalta
Tätä minuuttiaikataulua emme aio juhlaväelle julkaista, sillä siinä pysyminen voi olla aika haastavaa eikä ihan tarkoituksenmukaistakaan. Bilebändi taisi haluta poistua juhlapaikalta ennen keskiyötä, joten sen suhteen olisi hyvä, että pitäisimme jokseenkin kiinni aikatauluista, ettei bilebändin kolmas setti jää kesken tai soittamatta. Valokuvat juhlaväen kanssa on hyvä ottaa ennen kuin väsyneimmät lähtevät jo kotiinsa. Ruokailut täytyy vielä sopia pitopalvelun kanssa ja ajoittaa niin, että pitopalvelu ehtii pääruuan ja jälkiruuan välissä laittaa jälkiruuat esille ym. Aikaa leikeille ja puheelle(puheille?) on varattu melko paljon, mutta niissä on varmaan tarvittaessa joustovaraa, jos jokin muu venyy odotettua pidemmäksi. Toivottavasti myös kaikki meistä riippumaton tulee sujumaan häissämme aikataulussaan (eli pitopalvelu, jälkiruuat, bändit, kuvaajat jne.), vaikka ihan pienistä venymisistä tuskin joudumme vaikeuksiin.

14.1.2015

Häiden aikataulu

Meillä oli sunnuntaina kaasojen ja bestmanin kanssa tapaaminen, jossa ruodittiin meidän sulhasen kanssa laatimaa aikataulua hääpäivälle ja kuinka kaikki saataisiin käytännössä toteutettua. Emme oikein pysty itse häissämme heilua ties minkä ohjelmanumeron ja valokuvauspisteen vastuuhenkilönä, joten hommia on pakko delegoida. Hommat tuli nyt delegoitua bestmanin ja kaasojen kesken, mikä hieman helpottaa järjestelytaakkaamme ja tekee asioista konkreettisempia.

Tapaamispäivänämme oli kuitenkin hiukan kaaosta ilmassa. Tullessani koiran kanssa kotiin päivälenkiltä oli bestman jo paikalla. Tajusin heti ensimmäisen pikkukatastrofin ainekset: bestman oli vienyt taloyhtiömme ainoan vieraspaikan. Kaasot joutuisivat siis jättämään auton kauemmas, mikä tarkoitti myös sitä, että paikalle pyytämä kaverini, jonka kaasoni poimivat matkan varrelta kyytinsä, joutuisi kävelemään kantaen valtavia valokirjaimia, jotka oli juuri saanut askarreltua valmiiksi. Sulhaseni oli tainnut tämän jo unohtaa (olihan siitä jo pari tuntia, kun asiasta keskusteltiin) ja kommentoi kaasojen parkkeeraamista koskevaa stressaamista vain virnuilemalla, että "ne sitten kävelee tänne sieltä juna-asemalta". Toisen kerran hermoni meinasivat mennä (menivät), kun huomasin sulhasen googlettelevan bestmanin kanssa juhlapaikkamme kuvia. Eihän se sulhanen sitä ilmeisesti tajunnut, mutta he katselivat minun blogini kuvia googlen kuvahaussa. Sulhanen tietää blogistani ja tietää, etten kovin laajalle halua levitellä tietoa blogistani. Varsinkin kun ei-häähullut ihmiset, jotka eksyvät blogiin häiden järjestämistä koskemattoman uteliaisuuden takia, pitäisivät varmaan suurinta osaa hääsuunnitelmistani, askarteluistani ja hankinnoistani ajan ja rahan tuhlaamisena. Voin kyllä väitellä näiden asioiden järkevyydestä sitten paremmalla ajalla, mutta juuri nyt, häiden lähestyessä ja häästressin kasvaessa, en jaksa.

Kaasoni tulivat suunnittelupalaveriimme myöhässä ja ilmoittivat heti alkuun, etteivät voi viipyä kovin pitkään. Kävimme siis hääpäivän aikataulun kimppuun. Sen päivän suurin kriisini tuli kuitenkin siinä vaiheessa, kun ehdimme valmistautumisen, potrettikuvien ja vihkimisen aikatauluttamiseen. Alustavassa aikataulussamme se meni näin:

klo 8:30-12:00 Morsiamen+kaasojen meikki ja kampaus (sulhanen valmistautuu tahollaan)
klo 14:00 Potrettikuvat
klo 15:00 Vihkiminen

Tapaamisessamme kaikki muut olivat kuitenkin sitä mieltä, että potrettikuvia ei ehdi hoitaa, sillä kaksi tuntia ei riitä automatkoihin ja pukeutumiseen (10-15 min kampaajalta kotiimme ja 10-15 min kodistamme vihkipaikalle potrettien ottoon). Vihkipaikalla olisi heidän mielestään hyvä olla pikemminkin klo 13:30 kuin klo 13:45 (onko tosiaan niin?).  On totta, että aika on melko tiukoilla tuossa aamulla, jos ennen vihkimistä halutaan ottaa kuviakin, ja kuviin pitäisi saada varattua ainakin puoli tuntia, että saamme jotain aikaiseksi. Ehdotin että siirtäisimme potrettien ottamisen vihkimisen jälkeen, mutta tajusin samalla, että aurinko saattaa olla silloin jo laskenut (tämänhän varaan pelasin ostaessani sädetikkuja vieraille heiluteltavaksi riisinheiton sijaan). Sulhanen sitten ehdotti, että jätetään potrettikuvat kokonaan pois. Olihan meillä kuitenkin jo Lintsi-kuvaukset. Tässä vaiheessa olisin halunnut pitää aikalisän ja ottaa sulhasen puhutteluun. Sulhasella on ollut jo pitkään tiedossa, että haluan ottaa muutaman potrettikuvan vihkipaikallamme eli kampuksella, jossa tapasimme, asuimme, opiskelimme ja vietimme ensimmäiset yhteiset vuotemme. Ja tämän nostalgian lisäksi minun pitäisi vielä saada muutama tietty kuva: kimppukuva, sormuskuva, morsiuspukukuva sekä muutama halailukuva. En halunnut alkaa selittää näitä hääpöhköilyjäni kaikille paikalla olijoille, vaan mielestäni tällaiset tärkeät linjaukset tehdään sulhasen kanssa kahdestaan. Sulhanen sitten jälkeenpäin pehmensi linjaansa, kun tajusi miten tärkeät kuvaukset ovat minulle, ja kysyi onnistuisivatko nuo sitten sisäkuvauksina. Sormuskuva ehkä, mutta kyllä mieluiten haluaisin itsestäni ja meistä pari kuvaa ulkona lumisessa maisemassa. Auringon paisteessa. Talvihäät emmekä ottaisi yhtään ulkokuvaa! Lintsi-kuvamme ovat syksyltä!

Vaihtoehdot ovat siis:
  • Potrettikuvien ottaminen vihkimisen jälkeen, mahdollisesti luonnonvalon jo kadottua taivaalta
  • Potrettikuvien ottaminen vasta juhlatilassa (missä siellä muka?)
  • Potrettikuvien ottamatta jättäminen (onhan niitä Lintsi-kuvia)
  • Aamun aikataulun uudelleenjärjestäminen
Koska en voi uudelleen järjestää auringon paistamista, voisin koittaa järjestää uudelleen aamuani. Kampaus ja meikki on silloin kun on ja päättyy tuskin klo 12 aiemmin. Jos kuitenkin heräisin hyvissä ajoin ja söisin todella tukevan aamiaisen, ei minun tarvitsisi kampauksen ja meikin jälkeen kuin hypätä morsiuspukuuni ja sitten taksiin. Hankkisin siis kaasoilleni ruokaa, pyytäisin heitä heti kampaamoreissulta kotiuduttuamme laittamaan minut valmiiksi ja jättäisin heidät sitten syömään ja kaunistautumaan keskenään. Eihän se ihan oikeasti voi olla mahdotonta? Täytyy vaan varmistaa sulhaselta, ehtiikö hän mahduttamaan parturireissunsa, pukeutumisensa ja hääyöhotelliin kirjautumisen tuossa ajassa.

Aikataulumme on siis edelleen hieman epäselvä. Selvää on nyt kuitenkin seuraavat:
klo 15:00 Vihkiminen
klo 17:00 Ruokailu
klo 2:00 Poistuminen juhlapaikalta.

Tuohon klo 17 ja 2 välille olemme jo melko paikkansa pitävästi päättäneet ohjelman ja tosiaan tässä tapaamisessamme sopineet vastuuhenkilöt (leikkien vetäjät, puheen pitäjät, lahjojen avaajat, valokuvauspisteen valvojat jne.). Emme aio tuon tarkemmin aikatauluttaa illan tapahtumia vieraillemme, mitä nyt merkitsimme ohjelmalappuun ruokailun ja valomerkin välille hääkakun leikkauksen ja häävalssin, mutta ilman tarkkoja kellonaikoja. Tarkkojen kellonaikojen määrittäminen olisi varmasti hankalaa, vaikka olisikin kokemusta useampien häiden järjestämisestä, sillä puheet ja leikit voivat venyä jne. Mitä vaan voi tapahtua. Toivottavasti päivämme tulee kuitenkin menemään hyvin! :)

Tässä ystäväni askartelemat ja vielä hieman keskeneräiset valokirjaimet:

9.1.2015

Häämarssit

Kirkossa soitettava marssimusiikki on tuntunut aika stressaavalta, sillä minulla ei ole ollut siitä kauheasti tietoa tai mielipidettä. Oli siis pakko lähteä googlettamaan marsseja.

Suosituimmat häämarssit

Felix Mendelssohn, Häämarssi näytelmästä Kesäyön unelma:

Richard Wagner, Morsiuskuoro oopperasta Lohengrin

Erkki Melart, Juhlamarssi näytelmästä Prinsessa Ruusunen

Toivo Kuula, Häämarssi

Muita tunnettuja häämarsseja

Giuseppe Verdi, Juhlamarssi oopperasta Aida

Charles-Marie Widor, Toccata urkusinfoniasta nro. 5

Edward Elgar, Maa tulevaisuuden sarjasta Pomp and Circumstance

J.S. Bach, Preludi Es-duuri (BWV 552)

J.S. Bach, Preludi C-duuri (BWV 553)

Jeremiah Clarke, Trumpet Voluntary (Prince of Denmark's March)

Muita häämarsseja ja häämarsseina soitettavia kappaleita

Lasse Mårtenson, Myrskyluodon Maija

Johann Pachelbel, Kaanon

Marko Hakanpää, Trumpettisävelmä

The Beatles, All You Need is Love

Lisäksi suosittuja häämarsseja ovat sävellykset elokuvista Star Wars, Lord of the Rings ja Braveheart. Myös kappaleiden Walkin in the Air ja Love and Marriage tahtiin on kirkossa marssittu. Se, mitä voi valita marssimusiikikseen, riippuu oman mielikuvituksen lisäksi hyvin paljon siitä, mitä kanttori osaa ja suostuu esittämään. Toisaalta urkumusiikin voi myös korvata vaikka viulumusiikilla tai cd:ltä soitetulla kappaleella. Niihinkin kuitenkin vaikuttaa se, mitä kyseisessä kirkossa ja seurakunnassa annetaan soittaa. Lisätietoa urkumusiikista löytyy kirkon sivuilta (Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä), Marko Hakanpään Häämusiikkia-sivulta ja Marko Hakanpään soittamana hänen Youtube-kanavaltaan.

Marssikappaleen valitseminen tuntuu vaikealta, koska minulla ei ole oikein mitään suurta suosikkia, muta haluaisin kappaleen olevan edes jollain tavalla merkityksellinen. Se ei saisi olla turhan mahtipontinen, kulunut tai tylsä. Ja vaikka sulhanen ei osallistu kappaleiden etsimiseen, ei hänen mielipidettään voi jättää täysin huomioimatta, mikä tekee oikeiden kappaleiden etsimisestä vielä vaikeampaa. Marssikappaleitahan pitäisi tosiaan olla kaksi. Perinteisesti sisääntulossa soitetaan rauhallisempaa ja ulosmarssissa hieman riehakkaampaa. Jos saan oman tahtoni läpi papin ja kanttorin kanssa, soitetaan ulosmarssissamme The Beatlesin All You Need is Love. Sisäänmarssin keksiminen onkin sitten hankalampaa. Sulhanen pitää eniten kaikkein suosituimmista ja perinteisimmistä häämarsseista, mutta en suostu harkitsemaan niistä kuin Erkki Melartin Juhlamarssia näytelmästä Prinsessa Ruusunen ja Toivo Kuulan Häämarssia. Mendelssohnin Häämarssi ja Wagnerin Morsiuskuoroa ovat mielestäni turhan kuluneita ja monet muuta marssit ovat mielestäni turhan mahtipontisia pieniin kappelihäihimme. Ihastuin Mårtensonin Myrskyluodon Maijaan, mutta se on sulhasen mielestä liian surullinen häämarssiksi. Seuraavaksi tykästyin orkesteriversioon Johann Pachelbelin Kaanonista, mutta uruilla soitettuna kappale ei ole yhtä hyvä. Sisääntulomarssistamme tulee siis todennäköisesti joko Melartin Prinsessa Ruusunen, Kuulan Häämarssi tai Marko Hakanpään Trumpettisävelmä, riippuen hieman siitä mitä kanttorimme osaa ja suostuu soittamaan. Jos emme saa ulosmenossa soittaa Beatlesiä, sopisi ehkä joku noista kolmesta sitten ulosmarssiksi.




6.1.2015

Tallinnasta raahatut juhlajuomat

Sulhanen ja bestman lähtivät eräänä sunnuntaina (lauantaimatkat ovat selkeästi kalliimpia) ennen joulua Tallinnaan hakemaan juomia häitämme varten. He halusivat reissuun mukaan myös auton, jolloin voisivat SuperAlkossa lastata juomat suoraan takakonttiin, sillä juomia hankittiin todella paljon. Sulhanen vertaili hintoja ja totesi Eckerö Lineltä löytyvän parhaan hintainen automatkustajapaketti. Sulhanen myös selvitti, että Virossa autoilevalla tulisi olla autossaan palosammutin, kiila sekä turvaliivi kaikille autossa matkustaville. Kuulostaa hieman liioittelulta hankkia sellaiset pelkälle viinareissulle, mutta sellaiset sulhanen sitten kävi varmuuden vuoksi ostamassa. Kiilan hän löysi viidellä eurolla IKH:sta. Turvaliivejä sulhanen osti vain yhden, jota voisimme sitten käyttää myös koiraa lenkitettäessä, ja toisen hän lainasi töistä. Palosammuttimen hän hankki Biltemasta (2 kg jauhesammutin, 17,99 €) ja toimme sen reissun jälkeen autosta kotiimme. Hyvähän sammutuslaitteistoa on olla hätätilanteita varten.

Laiva lähti liikkeelle todella aikaisin ja palasi myöhään takaisin. Koska sulhanen oli kuskina ja bestman ei kehdannut yksin ryypätä, oli pojilla hieman vaikeuksia keksiä tekemistä koko päiväksi. Minulle tekemisen keksiminen Tallinnassa ei olisi ollut ongelma... Sulhanen oli tilannut ja maksanut juomat etukäteen SuperAlkon nettisivujen kautta ja oli tyytyväinen ratkaisuunsa. Häihimme ostettiin valtava määrä juomia ja sulhanen epäili, olisiko SuperAlkon hyllyistä löytynyt riittävästi haluttuja juomia ilman ennakkovarausta. Lisäksi sulhasen mielestä SuperAlkon valikoima oli laivan valikoimaa parempi ja hinnat Tallinnan Prismaa paremmat. Todella hyviä vinkkejä vastaavalle reissulle löytyy Sapen Matkahäät- ja Niinan How to be a Bridezilla -blogista.

Kuten mainitsin jo aiemmin, valitsimme kuohuviiniksemme Jaume Serra Brut:in ja punaviiniksemme Fuzion Alta Reserva Malbec:in. Valkoviini kuitenkin vaihdoimme maisteluiltamme vaihtoehdoista Yali National Reserva Sauvignon Blanc:iin. Oluiksi tuli Heineken Lager, Karhu ja Budejovicke 1975 Dark, siidereiksi Crowmoor Dry Apple, Golden Cap Perry ja Rekorderlig Strawberry-Lime. Lisäksi hankimme A. Le Coq G:N -lonkeroa, Meukow VS -konjakia, Baileys-kermalikööriä, Beefeater-giniä ja Schweppes-tonicia. Alla sulhasen tekemät juoma-arviot 90 hengelle:
Arviot vieraiden juomankulutuksesta ja tarvittavien pullomäärien arviointi
Näitä arvioituja määriä pyöristimme hiukan ylöspäin. Kannattaa hankkia mietojen alkoholijuomien lisäksi myös viinit täysissä pakkauksissa, niin ainakin juomien rahtaus on helpompaa. Alla kuvia hankinnoistamme:



4.1.2015

Amatöörin jouluostokset

Heti joulun jälkeen olin valmis ostamaan LED-valosarjoja alennusmyynneistä, mutta ilmeisesti joulualet alkavat jo ennen joulua. Kaikki haluamani tuntui jo hävinneen kauppojen hyllyiltä, kun välipäivinä aloin etsiä tarvitsemiani tavaroita. Selasin heti joulun jälkeen Hong Kong -tavaratalon nettisivuja ja ehdin jo innostua, sillä sieltä löytyi kaikki tarvitsemani ja jo valmiiksi halpoja hintoja oli alennettu reilusti. Tavaroita ei voinut kuitenkaan ostaa netin kautta eikä niitä löytynyt kuin satunnaisesti eri kaupoista eri puolilta Suomea. Sama juttu tuntui olevan muiden kauppojen kanssa. Niissä paikoissa, joista valosarjoja vielä löytyi, olivat hinnat huomattavasti kalliimpia. Sulhaseni auttoi etsimään valosarjoja ja esitteli aina innoissaan löytöjään, mutta niissä luki lähes poikkeuksetta, että tarvitsemamme valosarjat olivat loppuunmyytyjä.

Lopulta löysin Tuntitukun sivuilta tarvitsemani valoverkot (yksi 1,5x2m ja kaksi 3x3m verkkoa) kelvolliseen hintaan, ja valosarja-tuskani helpotti hieman. Löysin myös tarvitsemani patterikäyttöiset LED-valot Clas Ohlsonilta, vaikka ne eivät olleet ihan sellaiset kuin olisin halunnut. Sen lisäksi sulhanen sai puhuttua minut ostamaan muutamia muitakin valosarjoja kyselemällä "kelpaako tämä tai tämä". Nyt täytyy keksiä minne laitan kaikki ostamamme valosarjat...
Kaksi häitään jo juhlineelta morsiamelta hankkimaani mustaa tivoli-valosarjaa ja K-Raudasta ostamani vihreä samanlainen
Clas Ohlsonilta ostamani jääpuikko-valosarjat ja K-Raudasta ostamani 40:n LED:in sarjat
Tuontitukusta tilaamani valoverkot
Pattereilla toimivat valosarjat, joista 3 mustavalkoista ja 2 pientä ovat Clas Ohlsonilta, 6 muuta aiemmin ostettuja
Aiemmin ostamani veden alla palavat LED-tuikkukynttilät
Edellisessä tekstissäni vihjailin sulhaseni ostamasta ihanasta joululahjasta ja ainakin kaasoani tämä vihjailu oli johtanut harhaan... Kyse ei siis ole alusvaatteesta, vaan laukusta:
Uusi ihana laukkuni hääkenkieni kanssa